2026-01-30 07:59Finland

Suomen Urheiluliitto ja Fitness24Seven laajentavat yhteistyötään

Entistä vahvempi brändikumppanuus vuodelle 2026.

Fitness24Seven x Suomen Urheiluliitto

Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Fitness24Seven jatkavat viime vuonna alkanutta yhteistyötään entistä laajempana kokonaisuutena. Vuonna 2026 brändien välinen kumppanuus kasvaa merkittävästi ja kattaa aiempaa näkyvämmät ja monipuolisemmat yhteistyömuodot suomalaisen liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteistyötä ohjaa yhteinen ajatus siitä, että urheilusta syntyy voima, joka on pysäyttämätön. 

Yksi keskeisimmistä kokonaisuuksista on tavoittavuudeltaan merkittävä ja YLE:n televisioima Suomi–Ruotsi-maaottelu elokuussa 2026, jossa Fitness24Seven toimii nyt ensimmäistä kertaa virallisena yhteistyökumppanina. Lisäksi yhteistyö laajenee kattamaan SUL-brändin monikanavaisen yhteistyömainonnan sekä entisestään vahvistuvan läsnäolon tapahtumissa ja eri mediakanavissa. 

Viime vuodelta tuttu kumppanuus jatkuu myös SUL:n järjestämissä Suomen suurimmissa juoksutapahtumissa: Helsinki City Runissa ja Naisten Kympissä, joissa Fitness24Seven kannustaa liikkujia kohti kokonaisvaltaista, tasapainoista harjoittelua. Juoksu, yleisurheilu ja kuntosaliharjoittelu täydentävät toisiaan – kestävyyden, voiman, tekniikan ja kehonhallinnan yhdistelmä luo vahvan pohjan niin arkiliikkumiselle kuin tavoitteelliselle urheilulle. 

Urheilu on paljon enemmän kuin fyysistä harjoittelua. Se on tunne, elämys ja elämäntapa – iloa, yhteisöllisyyttä, pettymyksiä, onnistumisia ja rohkeutta yrittää uudelleen. Urheilu antaa voimaa hetkiin, jotka merkitsevät eniten. Fitness24Sevenin markkinointipäällikkö Anna Mero onkin innoissaan yhteistyön jatkumisesta ja näkee sen luonnollisena, sillä brändit jakavat vahvan yhteisen ajatuksen urheilun antamasta voimasta – riippumatta siitä, miten kukin liikkuu tai millainen oma polku on. 

Samalla tavalla kuin treenaaminen antaa voimaa arjen hetkiin, tarjoavat urheilutapahtumat sykähdyttävän tunnelman, jaettuja elämyksiä ja yhdessä koettuja jännityksen hetkiä. Ne luovat tunteen kuulumisesta johonkin suurempaan. Tätä voimaa ja elämyksellisyyttä haluamme olla tukemassa suomalaisessa urheilukulttuurissa. Olemme ylpeitä yhteistyön jatkumisesta – on kunnia olla mukana tapahtumissa, jotka innostavat ja yhdistävät liikkujia eri puolilta Suomea, Mero kommentoi.  

Myös Suomen Urheiluliiton markkinointiyhtiön Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä on innoissaan yhteistyön jatkumisesta.

Olemme erittäin iloisia, että hyvä yhteistyömme Fitness24Sevenin kanssa jatkuu ja laajenee juoksuliikunnasta myös yleisurheiluun ja legendaariseen Olympiastadionilla järjestettävään Ruotsi-otteluun. Suomen Urheiluliiton ja Fitness24Sevenin tavoitteet omalle toiminnallemme ja yhteistyöllemme ovat yhtenäiset: haluamme saada ihmiset liikkumaan niin kuntosaleilla kuin lenkkipoluilla sekä kokemaan positiivisia elämyksiä ja kokemuksia liikunnan ja urheilun parissa, Töykkä kertoo. 

Fitness24Seven on yksi Suomen suurimmista kuntosaliketjuista, ja sen missio on inspiroida ihmisiä kohti terveellisempää ja aktiivisempaa arkea – riippumatta siitä kuka on tai mistä tulee. Yhteistyön syventyminen SUL:n kanssa tarjoaa entistä monipuolisemmat mahdollisuudet tukea suomalaisen urheilukulttuurin kehittymistä, harjoittelua ja hyvinvointia ympäri vuoden – niin treenisalilla, tapahtumissa kuin urheilukatsomoissa. 

 

Lisätietoja: 
Suomen Urheiluliitto 
Jari Töykkä, toimitusjohtaja (Track & Field Finland Oy) 
email: jari.toykka@sul.fi 

Fitness24Seven 
Anna Mero, markkinointipäällikkö 
email: anna.mero@f24s.com 



About Fitness24Seven

Fitness24Seven on yksi Suomen suurimmista kuntosaliketjuista 66 toimipisteellään. Olemme nopeasti kasvava terveys- ja hyvinvointialan yritys ja yhteensä meillä on yli 280 salia viidessä eri maassa.

Uskomme, että kuntoilun ja hyvinvoinnin tulisi olla kaikille saatavilla riippumatta siitä, kuka olet tai mistä tulet. Tarjoamme kuntosalipalvelut, ryhmäliikunnan ja ympärivuorokautisen sisäänpääsyn erittäin houkuttelevaan hintaan. Näin mahdollistamme kuntoilun ja hyvinvoinnin jokaiselle.


Contacts

Anna Mero
Marketing Manager Finland
Anna Mero
Fitness24Seven Finland
Mediakontakti
Fitness24Seven Finland